On jo heinäkuu.. Kaikkein valoisimmat yöt on tältä vuodelta jälleen eletty. Kuumia päiviä ei ole montaa ollut, ja varsinaista hellejaksoakaan ei ole vielä tullut. Loma alkaa kohta, eli vielä ehtii..

Yksinäisyys on vaan päätähuimaavaa. Nytkin on hirveän paha olla.. tai ei paha, mutta levoton. Levoton siitä, kunnei tiedä missä mennään. Taikka tiedän, ei missään. Mitään ei tapahdu, vaikka miten tuijottaisin kännykkää ja odottaisin sen soivan. Se ei soi. Kellään ei ole asiaa mulle. Kellään sellaisella, jonka tahtoisin ottavan yhteyksiä.
Miten ihmeessä saisin tään hermostuneisuuteni kuriin? Kun tiedän, että vaikka miten hermoilisin ja kiukuttelisin, niin en saa tilannetta muuttumaan.

Monen monta vuotta olen toivonut, että romanssi iskisi juuri valoisimpiin aikoihin. Pari kertaa on niin ollutkin, monia vuosia sitten ja etenkin se jälkimmäinen kerta oli niiiiiin ihanaa. Istuttiin terassilla ja kateltiin auringonlaskua.. juteltiin.. muutaman tunnin päästä aurinko nousi ja edelleen me istuttiin siinä ja juteltiin. Elämäni ihanimpia muistoja.. Koska lakkaan odottamasta näitä lisää? Koska ymmärrän, että onnelliset hetket on vain ohikiitäviä hetkiä, ne on ja niistä nauttii sen hetken, johon se sitten päättyy? Hetki, ilta, yö.. sitten alkaa arki, eikä mikään ikinä muutu..

On olemassa mies 1 ja mies 2. Kumpaankin olen vähän lätkässä. Kumpikaan ei ole ottanut yhteyksiä kuukauteen. Kuukausi on pitkä aika. En "seurustele" kummankaan kanssa, en ole "sopinut" mistään "yksinoikeudesta" kummankaan kanssa. Olen vapaa menemään, minne nenä näyttää ja kuka kauneimmin kutsuu.

Ykkösen en oikeastaan odotakkaan soittavan, minä oon ollu tähän asti se peräänhuuteleva osapuoli, hän on vain satunnaisesti suostunut tapaamaan. Nyt päätin (jälleen kerran), että nyt se saa loppua, enää en ota yhteyksiä. Olkoon, mitä teen miehellä, jota kiinnostaa omat menot enemmän ja sitten kun ei ole mitään muuta, voi olla kanssani. Mitä teen miehellä, joka on suhteellisen huono "siinä", parempiakin on..
Mutta mitä teen tälle ihastuneisuudelle? Aika ei näköjään paranna haavoja, kun tätä on nyt lokakuusta asti kestänyt.
Miksi mä sitten oon siinä niin kiinni, vaikka tiedän, ettei siitä ikinä mitään tule? Siksi ehkä, kun mulla on aina kaikissa suhteissa ollut tarve "parantaa" taikka "auttaa" kaveria, todistaa (ehkä vain ja ainoastaan itselleni), että mun kanssa toisen elämä paranee kertaheitolla, kunhan vaan saisin kaverin ymmärtämään sen.. Että meistä tulee onnelliset yhdessä..

Mies nro 2 sitten..sen soittoa/viestiä olen odottanut, sitäkin kohta kuukauden. Pakko sanoa tähän väliin, että olen ollut näiden tyyppien kanssa peräkkäisinä viikonloppuina, ensin ykkösen, sitten kakkosen.. sitten oli pari viikkoa hiljaista, jonka jälkeen taas ykkönen ja kakkonen.. Kakkonen on uusi tuttavuus tällä saralla, olen hänet tuntenut muutaman vuoden, mutta yks kerta käveltiin baarista kotiin ja olikin jännittävä reissu. Kävi kylässä kerran baarimatkan jälkeenkin, ja lupasi soitella.. onko yllätys, ettei ole soittanut??

Oikeesti vituttaa niin paljon.. Näin Kakkosen eilen, ajoi autolla ohi ja hymyillen morjesteli vaan. Tietysti on vaikeeta soittaa/tekstata kun kaveri kyydissä mutta edes viesti, se ei ole paljon pyydetty.. Tänään illalla kävin paikassa, jossa yleensä olen Kakkoseen törmännyt, mutta en ole sielläkään häntä nähnyt moneen aikaan.. Vältteleekö hän mua? Vaikka itse vänkäsi ja on halunnut tätä?

Mä olin baarista tullessa ihan vietävissä, tyyppi osasi homman melko hyvin, mihin jäin ikävästi koukkuun. Eikä nyt puhuta keskustelutaidoista ;)
Kaverit aina sanoo, että mulla on rima korkeella. No juu, tällästen reissujen jälkeen se nousee nousemistaan, kehnompaan on vaikea tyytyä.
Toisaalta on hyvä, ettei hän ole ilmottanut olemassaolostaan, on helpompi luopua nyt kun jos tapailisimme säännöllisesti. Näkymättömyys kertoo aika lailla. Toisaalta, nyt on kesä ja lomat ja omat sitoumuksemme on meillä kummallakin, on töitä ja perhettä ja harrastuksia ja lomareissuja.. Mutta silti, ei olisi kovin vaikeaa viestiä näpyttää, jos vaan tahtoa olisi.. ja sitä ei nähtävästi ole..
Jossain törmäämme, ennemmin tai myöhemmin.. Jos se oli tässä, niin voisihan senkin kertoa..
Luulin, että hän on erilainen, luulin, että ollaan rehellisiä toinen toisillemme.

Oikeastaan, kun tätä tässä nyt pohdin.. hiljaisuus kertoo aikalailla missä mennään.. vai kertooko..?

Kumpikin on siis huonoja vaihtoehtoja, kummankaan kanssa ei synny mitään. Miten siis päästä näistä kavereista? Missä liikkuisi sellaisia hemmoja, jotka edes jollakin tavalla sytyttäisi..?

Mitä tehdä? Uutta vaan kehiin, ni vanhat unohtuu, pitää paikkansa mutta.. kummä tahtoisin kuitenkin vielä nämä.. edes hetkenaikaa! Molemmat..