Niin, montaa päivää ei mennyt, kun haaveet kaatui. Enää en lennä pilvissä, olen rauhoittunut ja tajunnut jälleen hyvinkin selvästi, ettei mulle ikinä mitään tapahdu. Ei ainakaan tuon miehen kanssa, ehkä jopa ylipäätään kenenkään mua kiinnostavan miehen kanssa. Joku pohojammaalainen poppari laulaa hetkeksi rupiamisesta ja iäksi kelpaamattomuudesta. Niinhän se menee, hetken huvi ja se oli siinä.

Näin käy joka kerta, hurahdus, liitely, laskeutuminen, totuus ja kyynelten pyyhintä.

On kyllä hiukan epäreilua, kun vierestä vaan viedään eikä ikinä osu kohille.. Mä mietin ja mietin, että misson vika..? Pitääx olla laiha? Pitääx olla kaunis? Rikas? Uraputkessa? Vai käviskö tukevampi, tavallisen näköinen, velkainen rivityöntekijä?
Tää maailma on mennyt siihen, että kommeet vaan pärjää, asiassa kun asiassa, meidät tavalliset on ihan syrjäytetty. Monta vuotta olen pohtinut omaa kelpaamistani eri tilanteissa ja suhteessa toisiin kanssakulkijoihin. Onko meitä paljonkin, jotka yrittää ja toivoo ja välillä jopa uskaltaa tehdä jotain, mutta silti tönöttää tietsikoillaan yksin?

Miksi mä sitten kiinnostun aina jostain sellaisista, joista ei ikinä tulee mitään kummempaa? Onko mun toiveet liian korkealla vai? Kuvittelenko itsestäni liikoja, jos aina ihastun miehiin, jotka heivaavat mut muutaman kuukauden jälkeen tai joissa ei ole mitään mahkuja, kuten mr. Perjantain kanssa..? Luin jostain, että mies nai yleensä alempiarvoisiaan, nainen harvoin itseään ylemmällä tasolla olevia miehiä. Onhan poikkeuksiakin, mielenkiinnolla maailma odottelee, meneekö Prinsessa Victoria Danielinsa kanssa naimisiin.. siinä olisi todella alespäin avioitumista. Tanskassahan taas kävi toisinpäin, eikös se prinsessa Alexandra ollut tavallinen toimittaja tms. vaikkakin komennuksella jossain päin Aasiaa.. (vai miten se nyt oli..?).
No, enhän mä mitään vesakeskistä tai salkkareitten ossia oikeestaan tahtoiskaan, ihan taviskumppanin, jonka kanssa voisi elää tavallista elämää, nukahtaa illalla kainaloon, herätä aamulla töihin ja lauantaisin saunassa jne.
Tiiän, että se mies, johon perjantaina hurahdin ei todella nukkuisi mun kanssa, tai saunoisi lauantaisin jne.. Mutta miksi siihen sitten niin lovestuin...? Ehkä siksi, koska se poikkeaa niin paljon mun tämänhetkisestä elämästäni. Haaveita toisaalta pitäisi olla, ja ehkä oon kypsä tähän elämääni ja tuulahdus täysin toisesta maailmasta sai mut hurahtamaan, toivomaan jotain tämänhetkistä parempaa.. Vai?
Eihän sillä ole mitään tekemistä, että tyyppi oli kivannäköinen ilosilmä, kiva ja fiksu ja silleen.. eihän niistä syistä kehenkään ihastuta.. ;)

Toisaalta ajatellen, mitäpä siittä jos ihastunkin johonkin pitkätukkaan.. ketä se häiritsee, vaikka haaveilisin Jarkko Aholasta...? Mikäs siinä muuten olisi haaveillessa, sen verran komiasti tässä jokin aika sitten miehet ratsasti ja Jarkko kans.. iliman paitaa :p

Edelleen ootan sitä kesäromanssia.. että tapahtuis nyt jotain.. Loma toisaalta alkaa nyt, mutta kun sen viettää kotomaisemissa sattuneesta syystä, niin eipä tässä paljon toiveita ole.. Tämäkin kesä on pelattu..

Pöh..