.. kävin pikaisesti ystävälläni. Niitänäitä (hyvänpäiväntuttujen juttuja) joristuamme sanoin, että tuli sellanen olo, että mun täytyy tulla katsomaan sua. Ai, no kiva, ku ei ollaka pitkään aikaan nähty.
Hän jutteli lähes kuin ennenkin ja vaikka miten yritin tutkia hänen silmiään, en päässyt puusta pitkään tai asiassa eteenpäin. Mutta tunne oli edelleen olemassa, nyt ei ole kaikki hyvin..
Sitten tietenkin täytin hiljaisuuden jorinalla, se on vähän turhankin yleistä mun kohdalla, sillä en kestä niitä hiljaisia hetkiä, mun ei ole hyvä olla.. etenkin kun en tiedä, missä mennään.

Hän itse ehdotti, että pidetään viini-ilta, muistellaan vanhoja ja päivitetään tapahtumia, kun ei olla pitkään aikaan nähty.. Koskahan tää tällänen ilta olisi, jäi epäselväksi.. Mutta ilmeisesti ei hän mulle suoranaisesti ole vihainen.. tai luulisin, ettei ole.. toisaalta miksi olisikaan?

Näillä taas eteenpäin, eihän tämä paljon ole, mutta helpotti hiukan omaa oloa.
Silti mulla on lähes koko ajan jotenkin kurja olla, en oikein ymmärrä itteäni. Tuntuu, että ympärillä tapahtuu koko ajan jotain negatiivista enkä jaksaisi jatkuvasti sellaista vastaanottaa.

Mitä sitten haluaisin..?
Iso ja laaja kysymys.. paljon olisi tietenkin toiveita, mutta jos elämä jotain on opettanut, niin sen, etten saa ikinä mitään, mitä toivoisin. Ei mulla enää paljon toiveita olekaan, mutta kun kaikki, mitä tapahtuu on negatiivista niin toiveet, ne pienetkin, häviävät. On vaan pakkoa ja puurtamista.. asioita tehdään pakosta ja jos jotain hyvää tapahtuukin, niin siitä joutuu yleensä maksamaan helvetin paljon..